keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Työpäivä

Hei taas, piiiitkästä aikaa. 
Joulu tuli ja meni ja niin meni aikakin kalenterista. 
Tiivistettäköön joulu Puodilla, että oli ihanaa ja huh :) 

Tänään on taas normi tammikuinen Puoti-päivä muiden joukossa. Aloitin aamuni eilen virittelemäni face-huutokaupan sulkemisella. Huutikset piristää aina arkea. Kauppias pääsee yksittäisistä tuotteista eroon ja asiakkaat voivat tehdä edullisia ostoksia huutokaupassa. Kaikki voittaa! Kohteet kiinni ja ilmoitukset voittajille. Siitä alkaakin sitten pakettien pakkailu, ennakkolaskujen rustaus ja noudettavien tuotteiden pussittaminen ja laputtaminen. Mukavaa puuhaa sanon minä.


Kun huutis oli hoidettu tartuin wc:ssä aikansa odottanutta työtehtävää sarvista. Se pieni suihku on vuotanut ja ruiskinut vettä ympäri seiniä aina, kun käsienpesuhanan avaa, koko sen ajan kun olemme Rautsikalla olleet. Liian kauan. Viime viikolla tein urotyön ja ostin uuden suihkupään. Nyt oli aika vaihtaa se. Homma hoitui ja taidankin lisätä käyntikorttiini "pieniä putkitöitä". Joku olematon tippa siinä liitoskohdassa vielä helmeilee, mutta ei sitä suihkupäätä tarvitse enää ämpärissä pitää, kuten ennen. Olen tyytyväinen. Työkalupakkinani on jo muutaman vuoden ajan toiminut kissakuvalla varustettu paperikassi. Hirvittävän hyvä on ollut. En aio vaihtaa jatkossakaan, vaan paikkailla saumoja teipillä.


Että sellaista tässä asiakaspalvelun ohella. Nyt otan lounassalaatin esille ja iltapäivän voisinkin pyhittää alerekin täydennykselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti